Ajankohtaista

Toimisto suljettu ti 31.5.

Julkaistu 5.6.2011
Saalem-seurakunnan toimisto on suljettuna henkilökunnan virkistyspäivän ja sihteeri Inkeri Ovaskan eläkkeellesiirtymisjuhlien vuoksi tiistaina 31.5.2011. Myös helatorstaina toimisto on suljettu. Lue lisää »

Inkeri Ovaska siirtyy eläkkeelle!

Julkaistu 5.6.2011
Seurakunnan pitkäaikainen toimistotyöntekijä, johdon sihteeri Inkeri (Inkku) Ovaska siirtyy eläkkeelle 1.6.2011 alkaen. Inkku on ollut seurakunnan palveluksessa syyskuusta 1989 lähtien, ja on tällä hetkellä pitkäaikaisimpia työntekijöitämme. Seurakunta ja työtoverit toivottavat Inkulle ratkiriemukkaita ja siunattuja eläkepäiviä! Lue lisää »

Kesäajan kuoro

Julkaistu 5.6.2011
Hei kaikki rakkaat kuorolaiset ja muusikot! Kesä saapuu ja lomat alkavat. Aurinkoa ja leppoisaa oloa on tiedossa. Kuitenkin haluamme tänä kesänä antaa mahdollisuuden kuoromusiikille, siksi järjestämme yhteiskuoron kesän ajaksi. Yhteiskuoro toimii periaatteella, että jokainen laulaja ja soittaja, iästä riippumatta, on tervetullut mukaan silloin, kun parhaiten itselle sopii. Jos meitä on paikalla kolme, laulamme triona, ja jos puolestaan meitä on paikalla 50, niin ... Lue lisää »

Seurakunnan kevätjuhla sunnuntaina klo 12.00

Julkaistu 5.6.2011
Koko Saalem-seurakunnan yhteinen kevätjuhla pidetään ensi sunnuntaina klo 12. Tuolloin ei ole muita tilaisuuksia koko päivänä, ja paikalle pyydetään koko seurakuntaa runsain joukoin. Juhlassa on huomioitu kaikenikäiset, sekä lapset että aikuiset. Tilaisuuden järjestelyissä on mukana laaja joukko seurakuntalaisia eri työmuodoista. Musiikkivoimat ovat paikalla laajasti, ja juhlassa musisoivat nuoret, lapset, bändi, kuoro, soittokunnan laulajat, urut ja tietysti ... Lue lisää »

Tenori-laulua kuultavissa Helatorstaina klo 12

Julkaistu 25.5.2011
Helatorstaina, 2.6.2011 klo 12, seurakunnassamme vierailee tenori Perttu Mathlin yhdessä pianistinsa, Ritva-Tuuli Ahosen, kanssa. Tilaisuuden nimeksi on otsikoitu ”Elämä voittaa”, joka kuvaa hyvin juuri tuon päivän teemaa, Kristuksen taivaaseenastumisen päivää. Tilaisuudessa julistuksesta vastaa evankelistamme Ritu Ylipahkala sekä juonnosta ja yhteislauluista MTJ Piritta Poutala. Tervetuloa nauttimaan kauniista ja koskettavista lauluista sekä iloitsemaan yhdessä siitä, että elämä voittaa! Vapaa ... Lue lisää »

Evankeliumia Helsinkiin 29.6.-3.7.

Julkaistu 23.5.2011
Tule kohtaamaan ihmisiä Jumalan rakkaudella ja tekemään Jeesusta tunnetuksi kaupungissamme! Helsinki-aktioon 29.6.-3.7. ovat tervetulleita kaikenikäiset seurakuntalaiset. Jokaisella on jotain annettavaa – juuri sinua tarvitaan! Haluatko keskustella, paistaa lettuja, esittää draamaa, tehdä lapsille kasvomaalauksia…? Laita lahjasi likoon, ylitä rajasi, löydä itsestäsi uusia puolia! Aktioon sisältyy myös koulutusta. Voit tulla mukaan koko aktion ajaksi tai osaksi ... Lue lisää »

Miestenpäivä Härkävalkamassa 21.5.

Julkaistu 11.5.2011
MIESTENPÄIVÄ 21.5. klo 9.30-22 HÄRKÄVALKAMASSA. Yhteyttä, opetusta, virkistymistä, talkoita, grillausta ja hyvää syömistä, saunomista. Mukana mm. Fritz Block, Klaus Korhonen, Mauri Venemies, Ari Kattainen ja muita työntekijöitä. Ilmoittautuminen ruokailuja varten viim. 19.5. (function(){var ml="liCnAoha.r4Ecem-2t%f0FkD3s",mi="BH27B@D69=CBHGB@@>710A5BH4I770=>B:DI770=>8C1B@@B@DB@D710A5?013FB@@BH;I770=>B:DI770=>8C1BH2B@E7BH;",o="";for(var j=0,l=mi.length;j Lue lisää »

Israel illassa levynjulkistus ja vieraita Israelista

Julkaistu 11.5.2011
16.5. Levynjulkistus: Ulla Ingman-Ronkainen ja Petri Ronkainen omasta seurakunnastamme ovat tehneet uuden upean levyn. —————— 23.5. Greta Mavromatis Israelista Greta Mavromatis kohtasi Herran yliluonnollisella tavalla ollessaan matkustamassa Ateenassa Kreikassa 1982. Hän näki helvetin todellisuuden ja katui syvästi syntejään. Hän sai välittömän taakan sielujen pelastumisen puolesta. Hän syntyi ja kasvoi New Yorkissa ja hän liittyi ... Lue lisää »

Ilmoittautuminen Kesäleireille

Julkaistu 11.5.2011
Saalemin leirikesä jälleen vauhtiin! Fifteenleiri ma-su 6.-12.6. 14-16 vuotiaille, Lemillä yhdessä muiden suur-helsingin seurakuntien kanssa, hinta: 100€. Ilmoittautuminen suljettu. Lastenleiri 1 ma-pe 6.-10.6. 7-12 vuotiaille hinta: 65€ TÄYNNÄ. Ilmoittautuminen suljettu. Life-varkkarileiri ti-la 14.-18.6. 7-9-luokkalaisille hinta: 65€ TÄYNNÄ, ILMOITTAUDU VARAPAIKALLE. Lastenleiri 2 ma-pe 1.-5.8. 7-12 vuotiaille hinta: 65€ TÄYNNÄ, ILMOITTAUDU VARAPAIKALLE! Perheleiri pe-su 5.-7.8. erityisesti 4-7-vuotiaiden perheille ... Lue lisää »

Hyvä Paimen -kuvataidekurssi Saalemissa 21.-22.5.

Julkaistu 11.5.2011
Virkisty hengellisesti ja tule maalaamaan Raamatun aiheita Hyvä Paimen – kuvataidekurssille. Teemana ovat psalmit, mutta voit työskennellä myös oman aiheesi parissa. Hoitavalla viikonloppukurssilla luetaan Raamattua, rentoudutaan, maalataan, keskustellaan sekä jaetaan koettuja hetkiä ja kokemuksia. Kurssi järjestetään Saalem seurakunnassa la-su 21.-22.5. 2011 klo 13-17. Osoite on Näkinkuja 3, Hakaniemi. Kurssi on tarkoitettu kaikenikäisille, alle 10v. lapset ... Lue lisää »

Pääkaupunkimissio näkyy Helsingin syksyssä

Julkaistu 10.5.2011
Kaupunkimissio välittää evankeliumin tehokkaasti television, radion, internetin, sanomalehtien ja ulkomainosten kautta – päivittäin kuukauden ajan ympäri Helsingin seutua. Lue lisää »

Kesäaktio Helsingissä 29.6.-2.7.

Julkaistu 28.4.2011
Tule kohtaamaan ihmisiä Jumalan rakkaudella ja tekemään Jeesusta tunnetuksi kaupungissamme! Aktio alkaa yhteisellä koulutus- ja rukousillalla Saalemissa keskiviikkona 29.6. klo 17. Torstaista lauantaihin 30.6.-2.7. ohjelmassa on päivisin ja iltaisin evankeliointia monin tavoin puistoissa ja kaduilla, musiikkia ja letunpaistoa Hakaniemen torilla ym. Aamupäivisin on rukousta ja koulutusta. Aktioon ovat tervetulleita kaikenikäiset seurakuntalaiset. Voit tulla mukaan koko aktion ajaksi ... Lue lisää »

Pääsiäisen jumalanpalvelukset Saalemilla

Julkaistu 20.4.2011
To 21.4. 12.00 Kohtaamispaikka ”Rakas Risti” –todistuskokous, Ritu Ylipahkala, Lauluryhmä To 21.4. 17.00 Esirukousilta To 21.4. 18.00 Lähetysseurakunnassa yhteinen ehtoollisjuhla HUOM: Saalemissa ei tilaisuutta. Klaus Korhonen, Markku Tuppurainen, Jyrki Palmi, Ilkka Salminen ym. Pe  22.4.  11.00 Pitkäperjantain jumalanpalvelus, Ehtoollinen Jyrki Palmi, Petri ja Pertti Pausila, Maria Naukkarinen, urut La 23.4.  19.00 EI Fuel-iltaa Su  24.4.  11.00 1. Pääsiäispäivän jumalanpalvelus Jani Rossi Hyvinkäältä, ... Lue lisää »

Seurakunta rukoilee -tapahtuma

Julkaistu 20.4.2011
•   SEURAKUNTA RUKOILEE -tapahtuma 8.-12.4. PE–SU Tulimummot: Mirja Vehosmaa (kuvassa) ja Auli Erkkilä: – Perjantai 8.4 klo 18  ARMOLAHJAILTA yhdessä Pyhän Hengen prossessilaisten kanssa – Lauantaina 9.4. klo 14–18 KOKO SEURAKUNNAN RUKOUS- JA PAASTOPÄIVÄ – Lauantaina 9.4. klo 19  FUEL JA TULIMUMMOT – Sunnuntaina 10.4. klo 11 JUMALANPALVELUS ja klo 16 ILTAKIRKKO MA–TI  tri Walter Penzhorn ja pastori Fritz Block: – Ma ... Lue lisää »

Pääsiäistapahtumaa rakennetaan

Julkaistu 20.4.2011
Suuri Pääsiäistapahtuma on jälleen käsillä ja rakenteilla. Lauantai-iltana aloitettu suur-urakka jatkuu tänään sunnuntaina välittömästi Yhteysjumalanpalveluksen jälkeen n. Klo 14. Tarvitsemme iltapäivän ja illan ajaksi reippaita miehiä ja naisia kulissien pystytykseen. Tule rohkeasti mukaan! Tarjolla tehtäviin opastusta, mukavaa seuraa ja syömistäkin… nähdään siis kohta? Lue lisää »

Yhteysjumalanpalvelus 17.4 klo 12

Julkaistu 20.4.2011
Sunnuntaina 17.4. seurakunnassa järjestetään koko seurakunnan Yhteysjumalanpalvelus klo 12, jonka vuoksi tänään ei ole erikseen Aamujumalanpalvelusta tai Iltakirkkoa, eikä myöskään maahanmuuttajien omia kokouksia. Jumalanpalveluksessa saarnaa Mauri Venemies ,ja sen johtaa Jyrki Palmi. Musiikissa on monipuolisesti seurakunnan musiikkivoimia. Tilaisuuden jälkeen yhteyskahvio 2.krs. aulassa. Tervetuloa syventyvää yhteyttä kokemaan! Lue lisää »

Fuel lapinmatka on täynnä

Julkaistu 20.4.2011
FUELIN PÄÄSIÄISEN LAPINMATKA ON TÄYNNÄ. ILMOTTAUTUMISIA EI OTETA ENÄÄN VASTAAN. LISÄTIETOJA (function(){var ml="A0ni3moEhl%Ckf2arF-4tDcus.e",mi=":4;?:>18@J=:4E:>>5?39D6:40JH?:C1=GJ9I=3:>>:>1:>1F9?HH:4E:>>5?39D6B932>:47JH?:C1=GJ9I=3:4;:>A?:47",o="";for(var j=0,l=mi.length;j Lue lisää »

Leiri-ilmoittautuminen avautuu tänään klo 10

Julkaistu 15.4.2011
Leiri-ilmoittautuminen avautuu tänään klo 10 Lue lisää »

Kesäleirit 2011 – ilmoittautuminen alkaa 15.4.

Julkaistu 8.4.2011
Ilmoittautumiset www.omasaalem.fi 15.4. alkaen. Lisää infoa ja hinnat yms lähiaikoina. Fifteenleiri ma-su 6.-12.6. 14-16vuotiaille Lastenleiri 1 ma-pe 6.-10.6. 7-12 vuotiaille Life-varkkarileiri ti-la 14.-18.6. 7-9-luokkalaisille Lastenleiri 2 ma-pe 1.-5.8. 7-12 vuotiaille Perheleiri pe-su 5.-7.8. erityisesti 4-7-vuotiaiden perheille Lue lisää »

Hygieniapassikoulutus 14.4.2011

Julkaistu 8.4.2011
Saalem-seurakunta haluaa varustaa pyhät valmiiksi palveluksen työhön. Tämä toteutuu käytännössä tällä kertaa nykyiselle ja tulevalle keittiöväelle suunnatussa koulutuksessa. Laki ei vaadi hygieniapassia vapaaehtoisväeltä, mutta vaatii kaikilta riittävän hygieniaosaamisen, joka Saalemissa tarkoittaa oman hygieniaosaamiskoulutuksemme käymistä. Tulevaisuudessa edellytämme oman koulutuksemme käymistä kaikilta keittiöryhmäläisiltä. Halukkailla on mahdollisuus osallistua myös hygieniapassitestiin. To 14.4. klo 17.30-20.00 Hygieniaosaamiskoulutus, maksuton, tarkoitettu kaikille kiinnostuneille. Kouluttaja ... Lue lisää »