Itävallan terveisiä

Tämän kevään aikana on tullut lentokentät tutuiksi ja kotona piipahdettu lähinnä pyykkiä pesemässä ja matkalaukkua purkamassa ja pakkaamassa. Olen kuitenkin nauttinut suunnattomasti jokaisesta matkasta ja saanut luettua reissatessa paljon kirjoja, jotka ovat odottaneet vuoroaan kirjahyllyssä.

Alkuviikolla palasin Yhdysvalloista, jossa olen jo useana vuotena osallistunut Orange-konferenssiin. Taas nautin aivan suunnattomasti hyvästä opetuksesta, mahtavasta musiikista, hauskoista hetkistä ja siitä, että Jumala puhui ja antoi ideoita omaan työhön. Tuo konferenssi on kyllä mulle sellainen akkujen teholataus. Tänä vuonna aiheena oli se, kuinka tavoitamme perheitä seurakunnan ulkopuolella. Atlantassa vierailimme myös kahdessa seurakunnassa ja saimme myös sieltä ideoita työhömme. Atlantan jälkeen lensin New Yorkiin, jossa olin taas mukana Metro World Childin pyhäkoulussa. Tämä järjestö tekee arvokasta työtä vähäosaisten lasten hyväksi. Metro World Childissa vierailu on joka kerta ainutlaatuinen kokemus.

Kesällä ehdinkin sitten olla hieman enemmän kotona ja matkustelen vain Itävallassa. Tiedossa on muutamia seurakuntavierailuja ja koulutuksia.

Pääsiäisviikolla toteutui toinen lapsille suunnattu lähetysmatkamme Georgiaan. Tälläkin kertaa olimme paikallisen lapsikuoron vieraina. Yhdessä kuorolaisten kanssa järjestimme lastentapahtumia ja ohjelmaa romanilapsille ja kehitysvammaisille lapsille, teimme seurakuntavierailuja ja tutustuimme kauniiseen Georgiaan. Oli rohkaisevaa nähdä itävaltalaisten lasten intoa palvella ja heittäytyä uusiin, vieraisiin tilanteisiin. Palveleminen on tärkeä osa lasten hengellistä kasvua ja tällä matkalla lapset saivat huomata, kuinka Jumala käyttää heitä kielimuurista ja kulttuurieroista huolimatta. Vaikka ero georgialaisista ystävistä oli lapsille vaikeaa ja jokainen haluaisi taas ensi vuonna Georgiaan, totesimme yksimielisesti, että olemme valmiita menemään myös johonkin muuhun maahan, jos Jumala avaa meille uuden oven.

Viime viikonloppuna juhlimme lapsikuoron 10-vuotissynttäreitä. Mukana oli myös nuoria, jotka ovat olleet aiemmin kuorossa. Lasten välinen yhteys ja laulamisen riemu on aivan mahtavaa ja kyllä sydämeni pomppaili taas muutaman extralyönnin tämän viikonlopun aikana.