Kesäterveiset Itävallasta

Viime viikolla palasin kotiin monien matkojen jälkeen. Tänään sain laitettua parvekkeen kesäkuntoon ja nyt nautin Linzin kesästä. On tosi kiva olla kotona ja päästä normaaliin päivärytmiin, valmistella kesän leirejä, elokuun taideviikkoa ja viettää lapsikuoron, lastenjumiksen ja musiikkikoulun päättäjäisiä. Ja siinä sivussa keinua riippukeinussa ja kastella yrttejä.

Toukokuun lopulla oli Family Live – perheloma, jonka järjestimme valtakunnallisen tiimin kanssa. 15 perhettä ja loistava tiimi nauttivat 4 päivää yhdessäolosta upeissa vuorimaisemissa auringon paistaessa. Ohjelmaan kuului perheolympialaiset, yhteiset aamuhartaukset ja hyvän yön-sadut, poniratsastusta, rukouspisteitä, opetusta vanhemmille jne. Tämä ensimmäinen Family Live oli niin onnistunut ja upea kokemus, että nyt suunnittelemme jo seuraavaa ensi vuodelle!

Pääsiäisviikolla toteutui yksi suuri unelma, kun teimme lasten lähetysmatkan Georgiaan. Mukana oli 10 lasta ja 6 aikuista Itävallasta. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen käynyt kuusi kertaa Georgiassa ja oli aivan mahtavaa, että ensimmäinen lähetysmatkamme suuntautui sinne. Olimme paikallisen lapsikuoron vieraina ja yhdessä georgialaisten kanssa järjestimme lastenkokouksia ja – tapahtumia ympäri Georgiaa. Viikon aikana meillä oli kyläkokouksia, ulkoilmakonsertti, ohjelmaa romanilapsille ja vierailu kehitysvammaisten aikuisten keskuksessa. Meidän tiimimme vastasi leikkipisteistä, askartelusta, opetuksesta ja todistuksista. Itävaltalaiset lapset palvelivat antaumuksella ja innolla, eikä heitä haitanneet kielimuurit tai kulttuurierot. Viikko oli heille unohtumaton kokemus ja jokainen heistä haluaa ensi vuonna uudelle lähetysmatkalle. Matkan jälkeen 11-vuotias Joel totesi: „ Haluan lähteä lähetystyöhön!“ Kun kysyin, että miksi, oli vastaus selvä: „Uskon, että Jumala on kutsunut minut siihen.“

Huhti-toukokuun vaiheessa pääsin taas itse inspiroitumaan muiden opetuksista Atlantaan, jossa järjestetään joka kevät suuren suuri Orange-konferenssi. Perusaiheena on perheiden tukeminen lasten hengellisessä kasvatuksessa ja uusien perheiden tavoittaminen. Joka kerta on niin ihana kuunnella loistavaa opetusta ja nauttia mahtavasta musiikista. Tälläkin kertaa meitä opintomatkalaisia oli kaikista saksankielisistä maista. Syksyllä kokoonnumme sitten pohtimaan, kuinka saisimme tätä hienoa, kokonaisvaltaista Oranssi-strategiaa juurrutettua omiin maihimme. Nautin tällaisesta yhteistyöstä ja on upeaa työskennellä ihmisten kanssa, joilla on vuosikymmenien kokemus lapsi-ja nuorisotyöstä.

Kiitettävää riittää. Saimme helmikuussa valmiiksi Jippii-levyn äänitykset Armeniassa ja nyt odotamme miksattua versiota. Pääsiäisenä meillä oli onnistunut perhejumalanpalvelus yhdessä Linzin suurimmista juhlasaleissa. Vaikka sydän sykkiikin kovasti perhejumalanpalveluksille, niin olen tosi iloinen, että tiimini päätti ottaa tämän työmuodon johdon käsiinsä ja jatkossa saan nauttia heidän suunnittelemistaan jumiksista. Toukokuussa juhlimme helluntaiherätyksen 70-vuotista taivalta ja lasten kanssa meillä oli erityisen mahtava meininki. Avuksi sain ihan Suomesta saakka seurakuntamme nuoren, Lillin. Viime viikolla pääsin vielä nauttimaan ihanasta Itävallasta ja vuorista hyvien ystävien seurassa. Eli kiitollisin mielin uusiin haasteisiin.

Terveisin Hanna